Tietoa Kirjan ja ruusun päivästä

Kirjan ja ruusun päivän historiaa
Kirjan ja ruusun päivää on vietetty 23. huhtikuuta vuodesta 1930 lähtien, barcelonalaisen kirjakauppiaan idean mukaan.  23. huhtikuuta 1616 on merkittävä päivä kirjallisuuden kannalta, sillä silloin klassikkokirjailijat Shakespeare ja Miguel de Cervantes kuolivat. Eri maissa Kirjan ja ruusun päivää vietetään kuitenkin vähän eri päivinä, Suomessa 23.4., 3.5 tai 25.5., usein toukokuussa paremman sään ansiosta. Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi – kirjoja juhlitaan yhteenkuuluvuuden, vapauden ja rauhan symboleina. Vuodesta 2012 on Suomessa valittu Kirjan ja ruusun päivän kirjailija, joka kirjoittaa päivää varten kirjan. Kirja on saatavilla kirjakaupoista ainoastaan tämän yhden tai muutaman päivän ajan kaupanpäällisiksi, kun kirjoja ostaa vähintään 15 eurolla. Tänä vuonna kirjailijaksi on valittu Kari Hotakainen, jonka teosta Kantajaa jaetaan kirjakaupoissa kautta maan.Tietoa Kirjan ja ruusun päivästä 1

Kirjan ja ruusun päivän perinne
Perinteen mukaan Kirjan ja ruusun päivänä mies antaa naiselle punaisen ruusun, nainen miehelle kirjan. Tämä perinne on peräisin keskiaikaisesta tarusta Pyhästä Yrjöstä, Katalonian suojeluspyhimyksestä. Legendan mukaan ritari Pyhä Yrjö surmasi lohikäärmeen joka oli pistämässä poskeensa kauniin prinsessan, ja kuolleen lohikäärmeen verestä versoi pensas täynnä tulipunaisia ruusuja, josta sankari poimikin prinsessalle kauneimman.  Pyhä Yrjö julistettiin Katalonian suojeluspyhimyksesi keskiajalla, ja 23. huhtikuuta onkin pyhimyksen juhlapäivä, jota on juhlittu laajasti Kataloniassa siitä lähtien. Kukkia on myös käytetty palkintona Jocs Florals –kirjallisuuskilpailuissa Pyhän Yrjön päivänä. Päivä on myös tunnettu Barcelonassa ystävänpäivänä, joten lahjojen anto kuuluu päivään olennaisesti.

Sant Jordin päivän tunnelmaa Barcelonassa
Las Ramblas täyttyy kirjoja ja ruusuja myyvistä kojuista, ja niitä vaihdetaankin tärkeiden ihmisten kanssa ahkerasti. Ruusuja myydään yli 5 miljoonaa ja kirjoja puoli miljoonaa Katalonian alueella tänä romanttisena päivänä, jota myös katumuusikot kaupungissa hyödyntävät. Kirjojen koko vuosittaisesta myynnistä tapahtuu puolet tämän päivän aikana! Kirjailijoitakin voi bongata kaduilta antamassa nimikirjoituksia ja myymässä kirjojaan. Kirja nimikirjoituksella onkin mitä parhain lahja kirjanystävälle – kuin vanha kunnon nimikointinauha vaatteessa se merkitsee kirjan omistajalleen.

Kirja lahjana
Kirjan antaminen lahjana rakkaalle tai kelle vain tärkeälle ihmiselle onkin hyvä tapa, jota voitaisiin Suomessakin harjoittaa enemmän. Kirjan ja ruusun päivä kannustaa antamiseen sekä muistuttaa kirjallisuuden korvaamattomasta lahjasta – mielikuvituksesta. Kirjan antaminen on kaunis ele, ja kirja lahjana mitä antoisin. Kirja ei myöskään vanhene, hyvän kirjan lisää hyllyynsä josta sen voi lukea uudestaan ja uudestaan, sekä lainata ystäville. Myös lapsuuden klassikot saavat vain lisää tunnearvoa, ja myöhemmin luetaan sitten omille lapsille. Lukeminen on aina terveellinen harrastus kaikenikäisille, joka kehittää niin mielikuvitusta kuin muistiakin, sekä tietysti sanavarastoa ja kielellistä ilmaisua.