Kirjan ja ruusun päivänä vaihdetaan lahjoja

Kirjan ja ruusun päivänä vaihdetaan lahjoja

Lahjojen vaihtoa
Kuten Kirjan ja ruusun päivään kuuluu, on tapana miehen antaa naiselle ruusu ja naisen miehelle kirja. Mikä ruusu ja mikä kirja, saattaa joku miettiä. Ruusu varmasti ilahduttaa naista, oli se sitten millainen tahansa, mutta voi sillä jotain erityistä viestittääkin, jos niin haluaa. Kirjalahjaksi käy vaikkapa tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos Kari Hotakaisen Kantaja, tai sitten mistä kirjasta henkilö mahdollisesti onkaan kiinnostunut. Kirjalahjallakin voi viestittää tunteita, tai kannustaa lukemaan jotain, mitä henkilö ei ehkä itse olisi valinnut!

 

Ruusu symbolina
Annettujen ruusujen merkityksiä on mietitty kautta aikain. Kirkkaanpunainen ruusu on tunnettu symbolina intohimoisesta rakkaudesta. Kirjan ja ruusun päivä onkin hyvä tilaisuus yllättää rakkaansa ruusulla, mutta se on myös ihastuttava lahja hyvälle ystävälle. Kukan värikin voi jotain kertoa, ja vaikka punaisella ruusulla onkin perinteensä, ei vaikkapa keltainen ole yhtään huonompi idea. Vaaleanpunaisen värisen kukan on symbolisesti katsottu tarkoittavan ihastusta ja uskollisuutta rakastetulle annettuna, ystävälle annettuna kauneutta ja iloa. Punainen tietysti rakkautta, mutta ystävälle annettuna se voi tarkoittaa innokkuutta ja energiaa. Oranssi ystävälle taas tarkoittaa iloa ja naurua, rakastetulle toivottaa kaikkea hyvää, mutta varoittaa jostain. Valkoisen tarkoitus löytyy tyylikkyydestä ja luottamuksesta, vaaleansininen lupaa olla uskollinen kuolemaan saakka. Keltainen tarkoittaa onnellisuutta ja rauhallisuutta ystävälle, mutta rakastajalle annettuna saattaa lisätä epäilystä, rakastaako kukan saaja sen antajaa, sekä mustasukkaisuutta.

Lukumäärän merkityksiä
Kukkien lukumäärästäkin voi löytää merkityksiä. 5 kukkaa symboloi vahvaa rakkautta, 4 kunnioitusta, 3 halua olla henkilön kanssa kahden, 2 halua tavata uudestaan ja 1 kukka viestii ”olet kaikkeni”. Kuudella kukalla voi toivottaa pikaista paranemista, seitsemällä kositaan, kahdeksalla kukalla halutaan olla ikuisesti sinun. Varovaisesti kuitenkin, sillä 13 voi tarkoittaa vihaa ja halveksuntaa, kun taas neljätoista taas kertoo että olet kaikkeni.

Kukkien merkityksiin voi onneksi suhtautua aika kevytmielisesti, ja iloita saadusta lahjasta – oli niitä sitten ihan minkä verran ja minkä värisiä tahansa. Pelkästään lahjan saaminen kertoo jo sen että sen antaja välittää sinusta ja haluaa ilahduttaa sinua!

 

Hyötyä lukemisesta
Lukemisen hyötyjä ei kannata aliarvioida, ja siksikin lukemaan kannustava kirjalahja on hyvä idea kelle tahansa. Hyvän kirjallisuuden on todettu kaiken muun hyödyn lisäksi kehittävän kykyä ymmärtää muita ihmisiä. Kirjoista oppii uusia toimintatapoja, ne yleissivistävät ja harjoittavat mielikuvitusta. Henkilöhahmoihin samaistuminen lisää empatiakykyä ja asioiden monien puolien näkemistä. Lukemisesta on siis ihan arkielämään vaikuttavia hyötyjä.

astrology