Helsingin uusi keskustakirjasto

Helsingin uusi keskustakirjasto

Helsingin keskusta on saamassa uuden maamerkin, keskustakirjaston. Tässä jutussa tutustumme tarkemmin hankkeen taustoihin, nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen.

Taustaa

Helsingin keskustakirjaston idea on ollut olemassa jo vuodesta 1998 asti, jolloin silloinen kulttuuriministeri Claes Andersson ehdotti uuden kirjaston rakentamista keskustaan. Virallinen ja lopullinen päätös kirjaston rakentamisesta tehtiin Helsingin kaupunginvaltuustossa tammikuussa 2015 ja rakennuslupa myönnettiin myöhemmin saman vuoden heinäkuussa. Uuden kirjaston valmistuessakin Pasilan kirjasto pysyy edelleen Helsingin pääkirjastona.

Uuden keskustakirjaston kustannusarvio on noin 96 miljoonaa euroa. Se on yksi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden hankkeista, jonka nojalla valtio rahoittaa rakentamista 30 miljoonalla eurolla. Loput kirjaston kustannuksista maksaa Helsingin kaupunki. Kirjaston paikaksi on valittu keskeinen sijainti Töölönlahden rannalla, jotta se palvelisi hyvin kaikkia helsinkiläisiä.

Kirjaston nimeksi valittiin noin 2 600 ehdotuksen joukosta Helsingin kaupungin asettaman tuomariston toimesta Oodi. Kirjaston virallisina niminä toimii Helsingin keskustakirjasto Oodi ja Kirjasto Oodi, Helsinki. Raadin mukaan valittu nimi on ajaton ja sopii demokratiaa ja sivistystä edistävälle rakennukselle. Valinta oli yksimielinen.

Rakennus

Uudesta rakennuksesta järjestettiin avoin arkkitehtuurikilpailu, jotta tuloksena olisi mahdollisimman luova, korkeatasoinen ja aikaa kestävä suunnitelma. Kilpailuun otti osaa yhteensä 544 ehdotusta ympäri maailman. Kilpailuun osallistuville suunnitelmille asetettiin muun muassa kirjaston toiminnallisuuteen liittyviä ehtoja ja rajoituksia, sekä muita arvoja, kuten ekotehokkuus, taloudellisuus ja olemassa olevaan, ainutlaatuiseen kaupunkikuvaan sopivuus.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa yleisö sai tutustua kaikkiin ehdotuksiin, ja äänestää niiden joukosta suosikkiaan. Näiden yleisöäänien pohjalta toiselle kierrokselle otettiin jatkoon kuusi ehdotusta tuomariston valinnan perusteella. Näistä järjestettiin jälleen yleisöäänestys ja kommenttikierrokset, joiden pohjalta tuomaristo valitsi lopullisen voittajan. Voittaneen ehdotuksen ovat tehneet Arkkitehtitoimisto ALA:n Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Wooston. Ehdotuksen nimi on Käännös.

Oodin perustusten rakennustyöt alkoivat syyskuussa 2015 ja tällä hetkellä rakennus odottaa vesikaton asentamista. Kirjaston avajaisia on määrä viettää joulukuussa 2018.

Uuden kirjaston toiminta

Kuten mainittua, Pasilan kirjasto tulee pysymään edelleen Helsingin pääkirjastona uuden keskustakirjaston valmistuttuakin. Uuden kirjaston on tarkoitus olla pioneeri uusissa kirjastotoiminnoissa, eikä niinkään korvata olemassa olevia perinteisiä kirjastoja. Oodiin tulee tapaamistiloja, oppimismahdollisuuksia ja kulttuuria. Se on myöhään auki arkisin ja päivittäisiä käyttäjiä odotetaan olevan noin 10 000. Rakennukseen tulee myös muun muassa elokuvateatteri, ravintola ja kaupunkitoimistoja. Työskentelytilassa voit myös rentoutua kiireisen päivän välissä muutamalla kolikkopelikierroksella netissä. Tästä hyvä etu mukaasi: Casino kampanjakoodi 2017.

Kirjaston kantavana periaatteena on toimia julkisena, avoimena ja ei-kaupallisena tilana, joka on kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Tämän demokratisoivan periaatteen mukaisesti se pyrkii myös esittelemään uusia teknisiä sovelluksia ja tarjoamaan mahdollisuuksia kokeilla uusinta teknologiaa. Samojen suuntaviivojen mukaisesti kirjastosta saa tukea, tietoa ja työkaluja avoimen datan käyttämiseen vaikkapa opiskelussa, tutkimuksessa tai työnteossa. Kaiken tämän lisäksi Oodin tehtävä on tietysti olla Helsingin uusi nähtävyys, joka on suomalaisen puurakentamisen taidonnäyte.

astrology